Vuosi 2025 hujahti ohi sellaisella vauhdilla, että tämän sivuston päivittäminen jäi kokonaan. Koitetaan pitää myös nettisivut aktiivisempina vuonna 2026.
Ajattelin kuitenkin kerätä tähän vuoden 2025 tapahtumia sen verran kuin niitä muistan.
Vuosi 2025 käynnistyi mukavasti, kun hankin uuden moottoripyörän. Mikäpä muukaan se olisi kuin KTM 690 Enduro R, tällä kertaa vuosimallia 2017. Tämä pyörä oli täysin varusteltu aina navitorneista lisätankkeihin asti. Olin jo pitkään katsellut erilaisia navitorneja, mutta niiden hinnat ovat uutena aika suolaisia, joten oli järkevämpää ostaa pyörä, jossa torni oli jo valmiina.
Vanha 690 muutettiin A2-pyöräksi ja siitä tehtiin supermoto, jota nyt esikoinen ohjastaa.
Hankin myös retkeilyvarustusta sekä Mosko Moto Reckless V40 -laukut. Ajatuksena oli lähteä AT-ralliin testaamaan varusteita, mutta kuinka ollakaan, korona iski ensimmäistä kertaa omalle kohdalle. Reissu jäi tekemättä, ja telttaa ei ole edes avattu pussista tähän päivään mennessä.
MAD oli vahvasti ohjelmassa myös kesällä 2025, ja Scout-päivillä oltiin kesäkuussa.
Heinäkuussa ajeltiin Tyrnävän Rynkytykset, joista löytyy kanavalta mukava video. https://www.youtube.com/channel/UCeXF8W-YIYNY6If1OvkSehQ
Elokuun alussa sattui pahin kolari, mitä minulle on moottoripyörällä tähän mennessä sattunut. Olin ajelemassa metsätiellä enkä huomannut ajoissa tien yli kaatunutta puuta. Ongelmaa ei olisi ollut, jos puu olisi ollut maata vasten, mutta kun se oli noin 30 cm irti maasta, seurauksena oli tangon yli lentäminen ja kolmen alimman selkänikaman murtuma.
Sairaalasta päästyäni kotiin pyörää parsittiin taas kasaan. MAD-tapahtumaan lähtö oli ihan kintaalla, koska kolarista oli kulunut vasta kaksi viikkoa. Lähdin kuitenkin mukaan, kun saimme sovittua, että voin keskittyä enemmän kuvaamiseen ja toimia sweeperinä helpommilla reiteillä sen sijaan, että olisin vetovastuussa punaisilla reiteillä. Niillä kaatumisen riski on suurempi, ja sitä halusin välttää.
MAD meni oikein mukavasti, ja tapahtuman videot löytyvät YouTube-kanavalta.
MAD-tapahtumasta kotiin ajaessa huomasin, että polvi oli todella kipeä. Kyseessä oli bakteerin aiheuttama bursiitti. Edessä oli kaksi viikkoa antibiootteja sekä suun kautta että suonensisäisesti, ja lisäksi limapussi jouduttiin tyhjentämään. Vieläkin limapussi on suurempi kuin toisessa jalassa, mutta normaalissa käytössä se ei enää särje, ja se on tärkeintä.
Muutamia muitakin ajeluita mahtui syksyyn, kuten 7 sillan Rynkytykset sekä yhteinen kaudenpäätöstapahtuma, jossa sielläkin tarvittiin ambulanssia. Tästäkin on tulossa video kanavalle piakkoin.
Joulukuussa käytin pyörän iskarit huollossa TTM Factoryllä. Iskareita shimmattiin ja eteen vaihdettiin jäykempi jousi muun muassa. Näin talvella ajaessa on vaikea sanoa, kuinka paljon pyörä muuttui, mutta kevättä kohti mennään kovaa vauhtia ja silloin pääsee testaamaan kunnolla.
Nyt otetaan vain ryhtiliike sivujen päivittämiseen. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! 🎉





